Sylinteri ja Kansi

Oikeastaan kaikkein yksinkertaisin keino lisätä tehoa on vaihtaa sylinteri suuremmaksi, tai porauttaa vanha ylikokoon. Poraaminen reilusti ylikokoon ei tosin onnistu, jos sylinterin porausvara on liian vähäinen. Mopoihin saatavat ylikokopytyt ovat kokoluokkaa 55-85cm³. Lisäksi Moposportissa on myytävänä pyttyjä, jotka ovat muuten vakioita, paitsi että niiden aukkoja on avarrettu. Kannattaa muistaa, että jos haluaa maksimitehot isommasta sylinteristä on myös hankittava isompi kaasutin ja yleensä täytyy hommata tai tehdä tehari.


Pakoaukkoa suurennetaan ensin sivuilta ja kokeillaan sitten miten suurennus vaikutti. Liikaa ei kannata leventää, koska muuten voivat männänrenkaiden katkoskohdat pullistua ulos suurennetusta aukosta, mistä on seurauksena kiva rusahdus ja sylinterin joutuminen porauskuntoon. Kun leveyden kasvattamisella ei enää saada riittävän hyvää tulosta (tai aukkoa ei enää voi leventää), voi suurentaa aukkoa yläreunasta. Alareunaa ei kannata levittää, sillä se kuumentaa männänrengasaluetta ja siten lisää kiinnileikkautumisen vaaraa. Yläreunan viilaaminen lisää tehoja melko paljonkin, mutta samalla siirtää mopon tehoaluetta suuremmille kierroksille. Eli jos viilaat liikaa, on seurauksena heikko alakierrosvääntö ja kiihtyvyys voi jopa laskea.

Kun pakoaukkoa on suurennettu tarpeeksi, voi siirtyä imuaukkoon. Imuaukkoa koskevat samat säännöt kuin pakoaukkoakin. Ensin siis täytyy suurentaa leveyttä, mutta imuaukon kohdalla ei suurennetakkaan ylä-, vaan alareunaa. Alareunan viilaamisella on samanlaiset vaikutukset kuin pakoaukon yläreunan viilaamisella. Imuaukon viilaaminen nostaa polttoaineen kulutusta, koska tietystihän suuremmasta kanavasta virtaa kerralla enemmän seosta, kuin pienemmästä.

Aukkoja suurentaessa kannattaa tehdä reilut pyöristykset reunoihin tai jos haluaa väännön jakautuvan tasaisesti kaikille kierrosalueille, voi muotoilla aukon soikeaksi. Täysin suorakulmainen ja teräväreunainen aukko on myrkkyä männänrenkaille. Lievästi soikeahko on paljon terveellisempi. Ja milläkäs niitä aukkoja sitten muotoillaan? Rautakaupoissa on myytävänä jos jonkinlaista hiomapuikkoa, mutta ne ovatkin sitten vain hiontaan tarkoitettuja. Aukkojen muotoilussa ne ovat teholtaan lähinnä säälittäviä. Huomattavasti parempi ratkaisu on esim. katkaistu pyöreä viila, joka laitetaan porakoneeseen. Sillä muotoillaan aukko halutunlaiseksi, jonka jälkeen tarvittaessa hiotaan hienolla viilalla (tai hiomapaperilla) kanavasta mahdolliset olakkeet pois.

Aukkojen viilailun jälkeen ei välttämättä tarvitse ajaa minkäänlaista sisäänajoa, mutta jos haluaa pelata varman päälle niin 20-30 kilsaa luulisi riittävän.


Kannen laskeminen on hyvä keino lisätä moottoritehoa kaikilta kierrosalueilta. Kantta lasketaan niin, että koneistetaan metallia pois sylinterin kannen liitospinnasta. Se käy vaikka hiomalla kantta lasin päälle teipatun hiomapaperin päällä, mutta se voi olla erittäin hidasta. Jos satut olemaan ammattikoulussa jollakin konelinjalla, kannattaa ottaa kannenlasku oppilastyönä, jolloin voit ilmaiseksi koneistaa kannesta ainetta pois. Voit myös viedä kannen lähimmälle koneistamolle työstettäväksi. Se maksaa n. 100-300mk riippuen koneistamosta.